Toiminta
Turun Yliopistosäätiön tehtävä on tukea Turun yliopiston toimintaa. Tätä tukea suunnataan sekä apurahoina että muuna tukena. Turun Yliopistosäätiö on kiinteistöhankkeidensa kautta muun muassa toiminut Kasarmialueen uudisrakennusten rakennuttajana. Muita yliopiston toimintaa tukevia rakennushankkeita ovat olleet kesällä 2014 valmistunut KOY Teutori, joka tarjoaa työtilat noin 300 yliopistolaiselle ja asiakaspalvelutiloja muun muassa kirjaston käyttäjille.
Lisäksi säätiö ylläpitää kulttuurikohteita, kuten Villa Tammekannia, joka on Turun yliopiston ja Tarton yliopiston yhteistyökeskus Tartossa.
Turun Yliopistosäätiöllä on merkittävä tehtävä Turun yliopiston yhteiskuntasuhteiden edistäjänä. Suoranaista rahallista tukea on annettu tiedotustoiminnan käynnistämiseen, alumnitoiminnan käynnistämiseen sekä varainhankintatoiminnan kuluihin.
Rahastojen hoito ja nimikkorahastot
Rahastoista suurimman Yleisrahaston lisäksi Turun Yliopistosäätiön hallinnassa on nimikkorahastoja, joiden säännöt määrittelevät apurahojen kohteet ja tieteenalat. Apurahat nimikkorahastoista julistetaan haettaviksi yleensä varsinaisten apurahojen jakojen yhteydessä. Nimikkorahastoja on yhteensä noin sata.