Hakeminen ja hakuohjeet

Turun Yliopistosäätiön kevään apurahahaku on helmikuussa ja syksyn haku syyskuussa. Tarkat päivämäärät ilmoitetaan ennen haun avautumista verkkosivujen Ajankohtaista-palstalla. Huomaathan, että Tekniikan tukirahaston hakuajat poikkeavat säätiön muista hakuajoista. Hakuajat ilmoitetaan Utu Tech Jobs -sivustolla.

Apurahoja voi hakea ainoastaan hakuaikoina, jolloin verkkopalvelun hakulomakkeet ovat auki. Vain verkkopalvelun kautta lähetetyt apurahahakemukset käsitellään. Hakuajan päättymisen jälkeen hakemuksia ei voida ottaa vastaan.

Löydät myös apurahojen selvityslomakkeet verkkopalvelusta. Selvityslomakkeet ovat aina avoinna.

Hakuohjeet hakemustyypeittäin

Apurahan hakija sitoutuu toimittamaan Yliopistosäätiölle selvityksen apurahan käytöstä, jos apuraha myönnetään.

Apurahan voi käyttää ainoastaan siihen tarkoitukseen, johon sitä on haettu ja johon se on myönnetty.

Väitöskirja-apuraha on tarkoitettu työskentelyapurahaksi väitöskirjaansa tekeville tutkijoille.  Verovapaa apuraha vastaa ns. taiteilija-apurahaa. Apurahansaajien sosiaaliturvaa koskeva laki edellyttää eläkevakuutussopimuksen tekemistä, mikäli tietyt ehdot täyttyvät (ks. mela.fi). Apuraha myönnetään enintään 12 kuukauden pituisena jaksona. Apurahansaajan tulee olla muusta ansiotyöstä vapaa ja keskittyä tutkimustyöhön.

Väitöskirja-apurahan kk-summa vuonna 2024

2 189 euroa/kuukausi (sis. vakuutuksen) | 1 910 euroa/kuukausi (ilman vakuutusta)

Post doc -apuraha on tarkoitettu työskentelyapurahaksi post doc -vaiheen alussa oleville tutkijoille. Apuraha on tarkoitettu työskentelyyn, eikä se sisällä kuluja. Apurahansaajien sosiaaliturvaa koskeva laki edellyttää eläkevakuutussopimuksen tekemistä, mikäli tietyt ehdot täyttyvät (ks. mela.fi). Apurahaa voi hakea 4–9 kuukauden ajaksi. Apurahansaajan tulee olla muusta ansiotyöstä vapaa ja keskittyä tutkimustyöhön.

Post doc -apurahan kk-summa vuonna 2024

2 900 euroa/kuukausi (sis. vakuutuksen)

Varttuneemmat tutkijat, jotka hallinnoivat tai suunnittelevat projektia tutkimusryhmälle voivat hakea tutkimusapurahaa. Tutkimusapurahaa voi hakea työskentelyyn (työskentelyapuraha, enintään 12 kk:n pituisena jaksona), ostopalveluihin, kulutustarvikkeisiin ja muihin kuluihin. Huom! Tutkimushankkeeseen liittyviin matkakuluihin on mahdollista hakea erikseen matka-apurahaa (tutkimusapurahahakemuksella ei voi hakea rahoitusta matkakuluihin). Väitöskirjatutkijat eivät voi hakea tutkimusapurahaa.

Työskentelyapurahan kk-summa vuonna 2024

2 189 euroa/kuukausi (sis. vakuutuksen) | 1 910 euroa/kuukausi (ilman vakuutusta)

Verovapaa apuraha vastaa ns. taiteilija-apurahaa (kk-summa ilmoitetaan hakujulistuksessa). Apurahansaajien sosiaaliturvaa koskeva laki edellyttää eläkevakuutussopimuksen tekemistä, mikäli tietyt ehdot täyttyvät (ks. mela.fi). Työskentelyapurahan saajan tulee olla muusta ansiotyöstä vapaa ja keskittyä tutkimustyöhön.

Apurahaa voi hakea ulkomaille suuntautuviin kongressi- ja tutkimusmatkoihin. Yliopistosäätiö myöntää matka-apurahoja matkakuluihin (julkisen liikenteen taksojen mukaan), majoitukseen ja osallistumismaksuun. Säätiö ei myönnä tukea muihin kuluihin (ateriat, päivärahat, posterin painatus, ESTA, viisumin hankkimisesta aiheutuvat kustannukset jne.). Huom! Jos matkan kulut maksetaan yliopiston kautta, apurahaa voi hakea vain myöntöpäätöksen jälkeen tapahtuviin matkoihin (yliopisto ei vastaanota apurahoja takautuvasti). Jos apurahansaaja maksaa matkakulut itse eikä käytä matkajärjestelyihin yliopiston matkapalveluita, apurahaa voi hakea takautuvasti.

Hakemuksen liitteet

Hakemukseen tarvittavat liitteet liitetään hakemukseen pdf-muodossa.

Kongressimatka:

  1. kokouskutsu / kokouksen ohjelma (lyhyt versio)
  2. esitelmäabstrakti (pakollinen)
  3. abstraktin hyväksymisilmoitus (voi toimittaa hakuajan päättymisen jälkeen pfd-tiedostona sähköpostitse apurahasihteerille – hakuajan ollessa avoinna, hyväksymisilmoitus liitetään hakemukseen
  4. selvitys osallistumismaksun sisällöstä (esim. ruutukaappaus kongressijärjestäjän sivuilta)

Tutkimusmatka:

  1. matkaohjelma / työsuunnitelma
  2. kustannuserittely tarvittaessa

Granö-stipendi oikeuttaa vapaapaikkaan Alvar Aallon suunnittelemassa Granö-keskus Villa Tammekannin tutkijaresidenssissä. Tutkijahuonestipendiä voi hakea vähintään viikon ja enintään kahden viikon ajaksi. Kevään haussa stipendiä haetaan ensisijaisesti syyskauden (elo-joulukuu) majoitukseen ja syksyn haussa kevätkauden (tammikuu-kesäkuu) majoitukseen.

Tila ja ympäristö sopivat esim. erityistä rauhaa vaativan työskentelyjakson toteuttamiseen tai pienten työ- ja tutkimusryhmien kokouksiin. Aamiainen ja saunan käyttö kuuluvat stipendiin. Matkat Tarttoon ja takaisin kustannetaan itse.


Rekisterinpitäjä
Turun Yliopistosäätiö
Y-tunnus: 0204863-0
Yhteystiedot
Henrikinkatu 10, 20014 Turun yliopisto
tysaatio@utu.fi
Rekisteriasioista vastaava henkilö
Apurahasihteeri Marjukka Sillanpää
puh. 029 450 4724
marjukka.sillanpaa@utu.fi
Rekisterin nimi
Apuraharekisteri

Rekisterin käyttötarkoitus

Turun Yliopistosäätiö jakaa vuosittain apurahoja Turun yliopiston opettajille, tutkijoille,
tutkijaryhmille sekä jatko-opiskelijoille.
Henkilötietoja kerätään apurahahakemusten käsittelemistä sekä varojen jakamista varten.
Kerättyjä tietoja käytetään rekisterinpitäjän sisäiseen raportointiin.

Rekisterin tietosisältö

Apurahanhakijoista kerätään seuraavia tietoja:

  • hakijaa koskevat tiedot (nimi, syntymäaika, yhteystiedot, tiedot opinnoista ja
    suoritetuista tutkinnoista, aiemmat apurahat)
  • tietoja apurahan käyttökohteesta (väitöskirja-apuraha, post doc -apuraha, tutkimusapuraha, matka-apuraha)
  • tietoja apurahan maksamista varten (henkilötunnus, tilinumero)

Säännönmukaiset tietolähteet

Säännönmukaisina tietolähteinä ovat apurahanhakijoiden antamat tiedot, jotka toimitetaan
rekisterinpitäjälle apurahahallinnon sähköisen tietojärjestelmän välityksellä.

Rekisteritietojen säännönmukainen luovutus

Apurahansaajien nimet ja tutkimusten otsikot ovat julkista tietoa.

Viranomaisilla on niille määrättyjen tehtävien hoitamiseksi oikeus saada tietoja rekisteristä ja
rekisteröidyistä. Tietoja luovutetaan rekisteristä seuraavasti:

  • Kansaneläkelaitos: sosiaaliturvaan liittyvät tiedustelut työskentelystä apurahalla
  • Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela): tiedot apurahan saajien työeläkevakuuttamista
    varten
  • Verohallinto: vuosi-ilmoitus niistä yksittäisille henkilöille myönnetyistä apurahoista, joiden määrä on vähintään 1.000 €
  • Viranomaisten tiedustelut koskien tietylle henkilölle myönnettyjä apurahoja

Rekisterin sisältämiä henkilötietoja ei siirretä EU:n tai ETA:n ulkopuolelle.

Rekisterin suojauksen periaatteet

Rekisterinpitäjällä on apurahahallinnon sähköinen tietojärjestelmä. Arkistointiaika sähköisessä järjestelmässä on enintään 10 vuotta.

Apurahahallinnon sähköisen tietojärjestelmän käyttöoikeudet on rajattu rekisterinpitäjän
sisällä apurahoista vastaaville tahoille. Tietojärjestelmän tuottamia tietoja, muita rekisterin
sähköisesti käsiteltäviä tietoja sekä niiden varmuuskopioita säilytetään asianmukaisesti
suojattuina pilvipalvelussa.

Rekisteröidyn informointi

Rekisteröityä informoidaan henkilötietolain soveltamisesta tämän hakiessa apurahaa
rekisterinpitäjän käytössä olevan apurahahallinnon sähköisen tietojärjestelmän välityksellä.

Tarkastusoikeus

Apurahanhakijalla on salassapitosäännösten estämättä oikeus tiedon etsimiseksi tarpeelliset
seikat ilmoitettuaan saada tietää, mitä häntä koskevia tietoja henkilörekisteriin on talletettu tai, ettei rekisterissä ole häntä koskevia tietoja.

Apurahanhakija voi esittää tarkastusoikeutta koskevan pyynnön henkilökohtaisesti tai
kirjallisesti ottamalla yhteyttä rekisterinpitäjään.

Tiedon korjaaminen

Apurahanhakija voi pyytää tiedon korjaamista. Rekisterinpitäjä korjaa virheelliset tiedot tai
täydentää puutteelliset tiedot. Apurahanhakija voi esittää tiedon korjaamista koskevan pyynnön rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjä käsittelee pyynnön viipymättä.

Rekisteritietojen poistaminen ja siirtäminen

Rekisteröidyllä on oikeus peruttaa suostumuksensa henkilötietojen käsittelyyn ja pyytää
rekisterinpitäjää poistamaan häntä koskevat tiedot. Rekisteröidyllä on myös oikeus saada häntä koskevat henkilötiedot toimittaakseen ne toiselle rekisterinpitäjälle. Tiedot toimitetaan PDF-muodossa sähköpostilla rekisterissä olevaan sähköpostiosoitteeseen.


Henkilötietojen käsittelyssä ei käytetä automaattista tietojenkäsittelyä eikä profilointia.

Yhteydenotot:

Apuraha-asiat Marjukka Sillanpää

Kevät

Hakuaika helmikuussa (tarkat päivämäärät ilmoitetaan Ajankohtaista-palstalla)

Apurahoja myönnetään keväällä seuraaviin tarkoituksiin: väitöskirja-apurahat, post doc -apurahat, tutkimusapurahat (projektit), ulkomaille suuntautuvat tieteelliset kongressi- ja tutkimusmatkat sekä tutkijahuonestipendit Granö-keskukseen Villa Tammekanniin Tarttoon. Lisäksi haettavana on paikat Granö tutkimus- ja verkostoitumistyöpajaan.

Syksy

Hakuaika syyskuussa (tarkat päivämäärät ilmoitetaan Ajankohtaista-palstalla)

Syksyn apurahahaussa myönnetään apurahoja kongressi- ja tutkimusmatkoihin ulkomaille sekä tutkijahuonestipendejä Granö-keskukseen Villa Tammekanniin Tarttoon. Lisäksi haettavana on paikat Granö tutkimus- ja verkostoitumistyöpajaan.