OP Turun Seutu lahjoitti Turun yliopiston kestävän kehityksen ja kiertotalouden tutkimuksen tukemiseen
Turun Yliopistosäätiö on vastaanottanut OP Turun Seudulta 50 000 euron lahjoituksen. Lahjoitus on osoitettu Yliopistosäätiön hallinnoimalle Tekniikan tukirahastolle ja lahjoitusvarat on kohdennettu kestävän kehityksen ja kiertotalouden tutkimukseen.
Lahjoitus on osoitettu vuosi sitten perustettuun Tekniikan tukirahastoon, jonka tarkoituksena on tukea Turun yliopistoa jakamalla apurahoja teknillisessä tiedekunnassa tapahtuvaan tutkimukseen ja opetukseen.
OP Turun Seutu haluaa olla teoillaan mukana mahdollistamassa kestävää kehitystä.
– Vastuullisuusohjelmamme tavoitteisiin kuuluu kiertotalouden ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Lokakuussa toteutetussa Kaikkien aikojen tekoja -kyselyssä OP Turun Seudun omistaja-asiakkaat arvostivat ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseen liittyvät teot tärkeimpien oman pankkinsa vastuullisuustekojen joukkoon, kertoo OP Turun Seudun muutos- ja kehitysjohtaja Irma Hyvärinen ja jatkaa:
– Kiertotalouden merkitys on kasvussa. Turun yliopiston tuottama tutkimus ja koulutus mahdollistaa kasvulle ja muutokselle välttämätöntä asiantuntijuutta ja innovointia, mikä taas tuo alueelle uutta liiketoimintaa ja työpaikkoja. Kiertotalous osaltaan vähentää negatiivisia vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen.
Turun yliopiston vararehtori Mika Hannula kiittää OP Turun Seutua lahjoituksesta ja korostaa sen osuvan erittäin tärkeään aihepiiriin.
– Luontokadon torjumiseksi ja kestävän kehityksen varmistamiseksi tarvitsemme monialaista tutkimusta ja uutta teknologiaa, mutta ennen kaikkea toimivia ratkaisuja ja myös jo olemassa olevan teknologian soveltamista liiketaloudellisesti tarkoituksenmukaisella tavalla, Hannula toteaa.
Teknillisen tiedekunnan dekaani Jaakko Järvi kertoo kestävän kehityksen olevan merkittävä teema suuressa osassa tiedekunnan tutkimushankkeita.
– Aktiivisia tutkimuskohteitamme ovat muun muassa aurinkoenergiajärjestelmät, skaalautuvat akkuteknologiat, bioenergian tuotanto levien avulla ja kestävä elintarviketuotanto — sekä kiertotalous, jonka tutkimukseen OP Turun Seudun lahjoitus kohdistetaan, Järvi sanoo.
Turun Yliopistosäätiön tarkoitus on tukea ja edistää Turun yliopiston toimintaa. Säätiö toteuttaa tehtäväänsä jakamalla apurahoja rahastojensa tuotosta. Rahastojen yhteenlaskettu arvo on noin 72,8 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
muutos- ja kehitysjohtaja Irma Hyvärinen, p. 050 303 8160
vararehtori Mika Hannula, p. 040 033 1838
dekaani Jaakko Järvi, p. 044 526 0799